torstai 16. kesäkuuta 2016

Basilikaa talteen

Basilika kuuluu kiistatta omiin lempiyrtteihini. Siemenestä kasvattamani basilikat olivat kasvaneet kasvihuoneessa tomaattien kavereina jo oikein hyvän kokoisiksi, joten päätin ottaa basilikoista ensimmäisen sadon talteen.


Leikkasin varret ronskisti poikki siten, että varren alaosaan jäi vielä yksi lehtipari. Tällöin basilika haarautuu ja alkaa kasvattaa uusia ihania varsia lehtineen. Myöhemmin kesällä voin sitten poimia lisää tätä herkkua talteen.

Kerätyt varret huuhtaisin vedellä ja kuivattelin enimmät vedet pois. Sen jälkeen erottelin lehdet varsista ja kuivasin lehdet vielä salaattilingon avulla.


Tykkään tehdä basilikasta tehosekoittimella hienoksi ajettua tahnaa. Pestyt basilikan lehdet sujautin astiaan ja lorautin noin 0,5 - 1 dl oliiviöljyä notkeutta antamaan. Sitten vain kunnon kierrokset ja avot, 'pikapesto' on valmis. Annostelin 'pikapeston' pieniin minigrip-pusseihin ja sujautin pussit pakkaseen. Toinen vaihtoehto on annostella suoraan vaikka jääpalamuottiin. Pakkasesta tätä basilikaa on helppo käyttää vaikka pastassa.


Basilika antaa maun lisäksi silmän iloa. Erityisen suloisen basilikapuun voi kasvattaa pienilehtisestä basilikasta. Tässä kasvattamani pikkubasilika Ocimum basilicum L. ssp. minimum 'Balcon star'.



Tämä ihanuus saa kyllä kasvurauhan! Tätä ei kattilat kutsu :)



4 kommenttia:

  1. Oletko itse kasvattanut tuon basilikapuun? Miten se tapahtuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä! Tämän kasvatus on ollut tosi helppoa, siemen vain itämään ja sitten kasvurauha. Lajike kasvaa luontaisesti pikkupuuksi, enkä ole sitä mitenkään vielä muotoillut. Pieni tukikeppi voi olla paikallaan, ei muuta :)

      Poista
  2. Itsekin rakastan basilikaa. Tänä vuonna siemenkylvöt eivät onnistuneet tämän kohdalla. Mutta kolmas kylvö yritys näyttää jo paremmalta. Kiitos hyvistä pakastus vinkeistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit lukemassa postauksen ja mukava kuulla, että sait käyttökelpoisia vinkkejä. Toivottavasti basilikakylvösi ovat edenneet tällä kertaa onnistuneesti. Mukavaa juhannusta! :)

      Poista