torstai 26. lokakuuta 2017

Syksy meni, talvi koitti....


Ainakin hetkeksi! Sääennusteiden lupailemaa lunta on sadellut jo tuntien ajan. Kotipiha on peittynyt ihanan valkoisen peiton alle. Kyllä luminen maisema on vaan kaunis. Vaikka kyllä kuulas lokakuukin on kaikissa väreissään kauniin tunnelmista. Viikko sitten kotipuutarhassa näytti tältä:


Marjaomenapensas oli tänä vuonna antelias kukinnassaan, ja marjojakin on nyt sen mukaisesti. Ihania punaposkia!


Siemenistä kylvämäni laventelit sitkeästi yrittivät ehtiä vielä kukkia.


Ruukussa kasvavan japaninvaahteran siirsin talvisuojaan kasvihuoneen sisään. Voi olla että paukkupakkasilla siirrän kellariin turvaan...


Tässä  vielä lisää tunnelmakuvia perjantailta 20.10.2017.








Kauniin seesteistä ja rauhallista, juuri niin kuin talvilepoon käydessä kuuluukin.
Tämän päivän tunnelmat ovat samoin rauhalliset, valkoisuutta on tullut vain roimasti lisää.






Nukkapähkämöiden kukinnot näyttävät hauskoilta lumikuorrutteisina  


Samoin myös jalopähkämöiden kukinnot.






Veikkaanpa, että tänään meillä juodaan ensimmäiset mukilliset glögiä ja maistellaan pipareita. Lumitöiden jälkeen! 

Mukavaa loppuviikkoa!


maanantai 2. lokakuuta 2017

Kukintaa kirjailijanpuistossa

Viikonloppuna tien päällä ollessa tulin kurvanneeksi Vuoreksen alueelle, Tampereelle. Vuoreksessa järjestettiin asuntomessut vuonna 2012 ja asuntoalueelle valmistui tällöin myös hieno perennapuisto. Kirjailijanpuisto on muodoltaan pitkulainen ja kasvillisuusalueet on siellä nostettu näyttävästi ylös aaltoilevan taidemuurin avulla. 


Taidemuuri ohjaa onnistuneesti niin katsetta kuin kulkuakin. Korkeudeltaan muuri on juuri sopiva istuinpenkiksi. Taidemuurin pintaan on lisäksi kirjoitettu kokoelma runoja, alueen kirjallisuusteeman mukaan. 


 Aurinkoisena kesäpäivänä tämä puisto on varmasti mukava paikka istuskella ja ihastella kukkivia perennoja lähietäisydeltä. 


Mukava yllätys oli, että puistossa riitti kukintaa vielä yllättävän paljon! Värimintut, sinipallo-ohdakkeet, syysleimut ja kaunopunahatut olivat vielä virkeässä kunnossa.




Vapaamuotoisissa istutusalueissa on yhdistetty perennojen lisäksi koristeheiniä, ja kukkivia pensaita mielenkiintoisella tavalla. Joukkoon on mahtunut myös kukkivia puita, kuten ruusuorapihlajaa ja pilvikirsikkaa.



Puistossa aikani kuljeskeltua alkoivat sormet tuntua kohmeisilta koleassa säässä. Tajusin samalla että niinpä, syyskuu on vaihtunut lokakuuksi! Talvi tekee auttamatta tuloaan. Kirjailijanpuiston perennoista ei heti uskoisi, että  syksy on jo pitkällä. Onnistuneilla kasvivalinnoilla pystyy istutusalueelle loihtimaan pitkän kukintakauden. Kirjailijanpuitossa tämä on onnistuttu tekemään!

Nyt ei muuta kuin mukavaa (ja toivottavasti aurinkoista) viikkoa kaikille!


p.s Kirjailijanpuiston perennakartat löytyvät myös netistä!