lauantai 25. huhtikuuta 2015

Vitsaa väännettävänä

Hankin muutamia vuosia sitten teoksen, jossa esitellään ohjeita ruukkupajujen tekoon. Innostuin jo tuolloin ideasta ja ajatus omien ruukkupajupuiden punomisesta jäi kytemään. Tänä keväänä onnistuin hankkimaan pajunpunontaan soveltuvia pajun oksia. Pienempikin määrä olisi riittänyt, tutkaillessani paketin sisältöä. Pajupuhdetta riittäisi vaikka koko kesäksi!

 
Lajikkeet vasemmalta oikealle: vakkapaju (Salix x mollissima), punapaju (Salix purpurea 'Viherlandia'), punapaju (Salix purpurea 'Parkkonen') ja korallisalava (Salix brizensis).
 
 
Aloittelevana pajunpujojana totesin, että parempi aloittaa ruukkupajujen toteuttaminen helposta mallista. Valitsin mallikseni ns. David Drew'n kierrepuun. Yhteen kierrepuuhun tarvitaan 9 pitkää pajunoksaa ja lisäksi lyhyempiä sidontaoksia 8 kpl. Tarkemmat ohjeet löytää teoksesta Ruukkupajut - elävän pajun punonta.
 
 

Kirjan kuvituksissa punotut pajupuut näyttävät todella upeilta! Mielenkiintoista nähdä, miten omat pajupuut lähtevät kasvamaan ja vastaako ulkonäkö toivottua. Näin juuri punottuina 'pajupuut' eivät vielä kovin edustavia ole. Vihertymistä odotellessa!
 

vastapunottu kierrepuu näyttää aika reppanalta :)
 



Sain punottua kaksi kierrepuuta ja suunnittelin sijoittavani ne takapihamme terassin edustalle. Toiveissa on, että kasvaessaan ne toisivat välimerellistä tunnelmaa terassille. Ruukkupajut säilyvät elinvoimaisina useita vuosia ja rungon paksuuntuessa punontamalli tuo puulle oman eksoottisen fiiliksen.
 
 
Pajupistokkaat juurtuvat nopeasti kosteassa mullassa. Siirsin pajupuuruukut varmuuden vuoksi varjoon ja tuulensuojaisaan paikkaan, jotta juurtuminen ei häiriintyisi. Multa kannattaa juurtumisen ajan pitää tasaisen kosteana.
 
Vielä kun keksisi, mitä lopuilla vitsoilla punoisi. Pajumajakin voisi olla hauska. Tai pieni aita kasvimaalle...

6 kommenttia:

  1. Vautsi, tuommoisista minäkin olen haaveillut. Ja komeita pajuvitsoja, mistä tilasit nuo vitsat? Nyt kyllä odottelen superinnoissani miten projektisi etenee ja pidän peukkuja, että kaikki oksat juurtuisivat =)

    VastaaPoista
  2. Kiitos kovasti peukutuksista! Saas tosiaan nähdä miten puut lähtevät kasvamaan. Pajut hankin opiskelutoveriltani. Netistä löytyy aika monia pajutilojen sivuja, kannattaa niistä kysellä :)

    VastaaPoista
  3. Arvasin että jostain Lepaalta olet ne hankkinut, kun et postauksessa mainitse. Nyt alkoi taas itseänikin houkuttamaan. Mullakin on tuo kirja ja se on tosi hyvä. Kerrankin kivat, freesit kuvat ja tuoreet punontamallit… Mahtavaa nähdä miltä se näyttää pian. Kohta munkin on pakko. Tee se maja. Mä haluan nähdä sen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tuo kirja on munkin mielestä tosi hyvä. Tänään kun kurkkailin pajupuita, niin onneksi pientä viherrystä oli latvassa havaittavissa! Hauskaa Wappua! :)

      Poista
  4. Kiva idea, täytyy ihan kokeilla. Kiitos ideasta.

    VastaaPoista