maanantai 8. toukokuuta 2017

Talouskompostia perennoille


Vihdoinkin sitä pääsi viikonloppuna puutarhahommiin! Jo tätä olin odottanutkin. Ilmakin oli mitä parhain ulkopuuhailuun. Olin aivan fiiliksissä pukiessani työhanskoja käteen ja tarttuessani kiinni lapion varteen. Ja kun vauhtiin päästiin niin jotain valmistakin saatiin aikaiseksi, onneksi :)




Operaation ideana oli laittaa ravinteet kiertoon. Talouskompostimme oli täyttynyt jo alkuvuodesta ja sitä oli siis tyhjennettävä. Tyhjensimme säiliöstä hieman yli puolet, eli vain selvästi maatuneen osan ja loput jäivät kompostiin jatkokypsymään. 


Maatunut talousjäte on hyvin ravinnepitoista ja mitä parhainta luonnonravinnetta puutarhan kasveille. Tällä kertaa siitä saivat osansa pihamme perennat.



Levitimme kompostia pieninä kasoina perennojen lomaan. Tämän jälkeen nappasimme puutarhasakset käteen ja silppusimme perennojen varret perennapenkkien päälle katteeksi, saavat vähitellen maatua nekin takaisin penkkiin. 




Perennasilppu lähtisi kovassa tuulessa pyörimään pitkin pihaa, joten kevyeksi katteeksi silpun päälle levitimme ohuen multakerroksen. 




Ja lopputuloskin on multakerroksen ansiosta siistimpi. Jännittävää nähdä myöhemmin, minkälainen vaikutus kompostilla perennoihin on, tuliko kenties liikaa ruokaa vai täyttyikö vatsa sopivasti? Kaikille perennoille komposti ei riittänyt, joten seuraavalla kerralla talouskompostia päätyy niille. 



Puutarhatöiden lomassa oli rentouttavaa seurata samalla kevään etenemistä. Kimalaisia pörisi siellä täällä ja linnut visersivät lähipensaissa. Ihmettelimme jopa ilta-auringossa lentelevää pääskystä! No, ei se yksi pääsky kesää tee, niin kuin sanotaan. Tänään tulee taas taivaalta vaihteeksi rakeita.


Mukavaa alkanutta viikkoa! 

4 kommenttia:

  1. Kaunista ja siistiä ja käytännöllistä! Kannatan tuota asennetta, että ravinteet palautetaan takaisin kiertoon! Hyviä keväthetkiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista! Mukavia keväthetkiä sinullekin, toivottavasti kevät viimein kunnolla alkaisi :)

      Poista
  2. Komposti multa on ihan parasta lannoitetta, uskon että perennasi kukoistavat upeasti. Viikonloppuna olikin upea ilma puuhailuun, toista oli tänään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Kevät keikkuen tulevi", se pitää tänä vuonna varsinkin paikkansa :)

      Poista