maanantai 15. toukokuuta 2017

Kasvimaan kevätkylvöt

Sunnuntaina aurinko helotti taivaan täydeltä. Oli aivan täydellinen äitienpäiväsää! Innostuin käärimään hihat ylös ja aloittamaan kasvimaan kylvöhommat.


Sadon onnistumisen kannalta maassa on oltava riittävästi ravinteita. Lannoitukseen hommasin luomulannoitetta, jota annostelin lannoitelaatikon ohjeen mukaisen määrän. 



Lannoitteen ripottelin kylvöuomaan, jotta lannoite on helposti kasvin saatavilla. Isoimpaan viljelylaatikkoon laitoin tänä vuonna perunaa (Annabelle), härkäpapua ja tilliä.  


Sitten hyvät taputtelut päälle, kunnollinen kastelu ja lopuksi hallaharso laatikon päälle. 


Kasvimaalla on isomman laatikon lisäksi kolme pienempää kasvilavaa. Yhteen kylvin porkkanaa ja punasipulia, toiseen palsternakkaa ja punajuurta ja kolmanteen porkkanaa ja persiljaa. 


Ensimmäistä kertaa kokeilin porkkanan kylvöä kylvönauhan avulla. Toiseen laatikoista tuli siis "Nantaise 2" lajiketta kylvönauhasta. Nauhakylvö oli oikein simppeliä. Tämän kanssa on erityisen hyvin huolehdittava kastelusta, jotta kuiva nauha kunnolla kastuu ja siemenet alkavat itämään. Jos nämä porkkanat itävät, niin näiden kanssa ei sitten tarvitse huolehtia harvennuksesta. Sekös sopii hyvin!


Kylvin persiljaa helmikuun alkupuolella ja nyt se oli kasvanut jo siihen kokoon, että uskalsin siirtää sen kasvilavaan. Karaissut olen näitä persiljan taimia jo muutaman viikon ajan kasvihuoneessa. Hienosti olivat tukevoituneet ja läpijuurtuneet, ei muuta kuin penkkiin vaan oranssin "Jaune du doubs" porkkanan kanssa!




Kasvihuoneeseen tuli myös tehtyä ensimmäisiä kylvöjä. Isoon paljuun laitoin silpoydinhernettä ja  muoviruukkuun babyporkkana "Amsterdam2":sta. Nyt vaan odotella milloin ensimmäistä vihreää versoa alkaa puskea mullan pintaan. 

Aurinkoista viikkoa!

2 kommenttia:

  1. Kiva lukea kylvöuutisia. Meillä vielä kylmä pitää maata otteessaan, en ole tohtinut vielä ajatellakaan suorakylvöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun kävit lukemassa blogiani! Totta, kylmään maahan ei kannatakaan vielä kylvää. Meillä nuo kasvilavat ovat lämpimällä seinustalla, tuulensuojassa, niin maa on niissä jo mukavasti lämmennyt. Kasvupaikoissa on kyllä niin paljon vaihtelua! Aurinkoista toukokuuta sinulle!

      Poista