perjantai 11. maaliskuuta 2016

Kesäneilikka
 
Siirtelin viime syksyllä lokakuun alkupuolella ruukkukukkia kasvihuoneen suojiin pahimmilta pakkasilta. Kukinta oli tuolloin vielä täydessä vauhdissa ja kukat näyttivät ihanan värikkäiltä syysauringossa kylpiessään. En raaskinut heittää niitä pois ja sinne ne ruukut jäivät koko talveksi pöydälle kevättä odottamaan. 
 


 Alkuviikosta kävin kurkkimassa, miltä kasvihuoneessa oikein näyttää ja samalla nappasin neilikkaruukut mukaani sisälle lämpimään. Vaikka kasvusto oli päältä päin aivan ruskettunut, niin tyvessä näytti pilkahtavan häivähdys vihreää. Siispä leikkasin ruskettuneet osat veke, lisäsin uutta multaa päälle ja kastelin kasvit kunnolla.
 
 
Jo seuraavana päivänä ruukuista näkyi puskevan kovalla vauhdilla uusia neilikan lehtiä. Pikkuruukuissa olleet kesäneilikat sinnittelivät ihme kyllä talven kovien pakkasten yli. Nyt näitä katsellessa tuntuu, että kevät on jo todella täällä! Ja sekös vasta maistuu hyvälle!

 
 

2 kommenttia:

  1. Hieno juttu, ei siis kannata heittää mitään pois - ihmeitä saattaa tapahtua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin juuri! Ja kasveilla on uskomatonta kykyä selviytyä eri olosuhteista!

      Poista