perjantai 29. tammikuuta 2016

Kevättä rinnassa

Ikkunasta ulos katsottaessa maisema näyttää himpun verran ankealta, mutta siitä huolimatta omat ajatukset siintävät jo tulevissa kevätpuuhissa. Nyt on mitä mainioin aika suunnitella tulevia kylvöjä. Hyvänä suunnitteluapuvälineenä ovat siemenluettelot, joita selatessa hurahtaa helposti tovi jos toinenkin. Kupponen käteen siis!

 
Kevätpäiväntasaukseen on 'enää' rapiat viisikymmentä vuorokautta (20.3) aikaa. Tuolloin auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle tähtitaivaalle. Valoisampaa vuodenaikaa kohti siis mennään!


Vaikka pilvet roikkuvat alhaalla eikä aurinkoa juuri näy, voi kotiin saada energiaa pienellä vihreällä. Asettelin mielenpiristyksen vuoksi kukat kunnolla 'framille'. Keittiönpöydältä niitä on mukava ihailla.

4 kommenttia:

  1. Löysin sattumalta blogisi, en ole ennen käynyt täällä. Kiva ja mielenkiintoinen blogi. Minulla on blogissani esiteltynä upea puutarhakirja, joka tulee arvontaan lähiaikoina. Käyhän kurkkaamassa. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos käynnistä ja mukavista kommenteista. Ja mukavaa viikonloppua myös sinulle!

      Poista
  2. Hmn, kevät lähenee uhkaavasti, ilmankos vatsassa on jo perhosia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä viikot kuluvat kyllä niin sukkelaan. Pian kevät on täällä!

      Poista