Eilen oli mitä mahtavin kesäpäivä! Aurinko helotti ja lämpö suorastaan väreili ilmassa. Itsekin innostuin menemään pihamaalle hääräämään kaikkea pientä. Ja kaiken huippu oli kun huomasimme sinitiaispoikueen lähtevän liikkeelle. Voi mitä pieniä untuvapalloja!
Linnunpöntön suojista laskeutui kolme poikasta. Yksi näistä patsasteli kasvihuoneen kulmalla.
Eihän kukaan vaan näe mua, kun mä tässä nökötän ihan paikoillaan?
Toinen yritti naamioitua kasvihuoneen seinäksi.
Ja kolmas haki suojaa kasvimaan lavasta.
Poikueen vanhemmat liversivät ohjeita pienen etäisyyden päästä. Mekään emme tietenkään halunneet niitä häiritä, kuvat zoomasimme terassilta. Hauska oli huomata, että nämä pienet poikaset ovat jo lentokykyisiä, vaikka kovin avuttomilta näyttävätkin. Illan hämärtyessä lintuperhe lensi pensaikon suojiin turviin.
Tänään aamupäivällä olin laittamassa junioriamme terassilla vaunuihin nukkumaan, kun yksi poikasista pelmahti paikalle. Pakko oli napata tästä visertäjästä kuva. Hetken taas ihmeteltyään poikanen jatkoi harjoituksiaan, emon sirkuttaessa kirsikan oksalta neuvoja.
Näiden touhuja on kyllä mukava seurata. Kunhan ei mene liian lähelle. Elämyksellistä viikonloppua kaikille!







