maanantai 11. tammikuuta 2016
Hyvää tekevät kasvit
Jatkoin viime viikolla aloittamaani lukuprojektia. Kirjassa 'Puisto, puutarha ja hyvinvointi' kerrotaan tutkimustuloksista, joiden mukaan vehreät, kasveja sisältävät ympäristöt ovat rauhallisempia eivätkä kohota ihmisen vireystilaa. Vireystila-teorian mukaan hektiset kaupunkiympäristöt ovat pullollaan aistiärsykkeitä, jonka seurauksena ihminen voi olla jatkuvasti jännittynyt. Jatkuva keskittyminen uuvuttaa ja saa ihmiselle aikaan stressitilan. Stressin fysiologisia oireita ovat mm. kohonnut verenpaine, lihasjännittyneisyys, unettomuus ja masennus. Kuulostavat niin paljon puhutuilta oireilta! Monikohan suomalainen näitä parhaillaankin kokee.
Onneksi on tiedossa myös keinoja, jotka edesauttavat stressistä toipumista. On todettu, että sellaisten ympäristöjen katselu, joissa kasvillisuus on vallitsevassa osassa, edistää stressistä toipumista. Mikä hauskinta, toipuminen ei edes välttämättä vaadi oleskelua kasvillisuusympäristössä, vaan ikkunanäkymän tai luontokuvien katselu voi elvyttää. Eikä katselun tarvitse olla edes tietoista, pelkkä kasvien läsnäolo riittää myönteisiin muutoksiin. Siis käsittämättömän simppeli itsehoitokeino kokeiltavaksi! Työhuone täyteen viherkasveja tai seinälle uusi metsäaiheinen tapetti. Eiköhän paine ala hellittämään.
Vaikkei kärsisikään voimakkaista stressinoireista, niin kasvillisuusympäristöistä nauttiminen vaikuttaa mieleen positiivisesti ja vie huomiota pois ahdistavista tunteista. Luonnossa on nimittäin piirteitä, jotka kiinnittävät katsojan huomion ja ihastuttavat ilman keskittymistä. Tällöin ihmisen tarkkaavaisuus saa levätä ja toimintakyky tehostuu.
Kasvien on todettu nostavan myös kipukynnystä. Varsinkin kukkivien kasvien läheisyydessä kipu ei tunnu yhtä voimakkaalta ja toipuminen nopeutuu. Potilaan luokse siis kaunis kukka kainalossa (ellei ole allerginen).
Viikon alun kunniaksi kävin hankkimassa pientä piristystä pöydille. Ihan vaan stressiä vähentämään. Mukavaa viikkoa!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Eläinten parantavasta voimasta puhutaan paljon enemmän. On hyvä, että nostetaan keskusteluun myös luonnon ja kasvien tärkeys ihmisen hyvinvoinnille. Loppupelissä kaikkihan me ollaan yhtä <3
VastaaPoistaTämä on loputtoman kiehtova aihe. Otsikolla 'Kaupunkiluonto käsin tehtynä' löytyy netistä mielenkiintoinen juttu kaupunkiluonnon merkityksestä, tässä on tutkittu palstaviljelyaluetta (oma lehmä mulla palstaojassa, koska viljelypalstani on samalla alueella!) Eräässä työprojektissa kävin muutaman kerran vanhainkodissa pitämässä puutarhaterapian tapaisia tilaisuuksia vanhuksille: mukana vein kasveja, joita saattoi haistella, kosketella ja katsella ja kerroimme puolin ja toisin kasvimuistoja ja -tarinoita. Ihmiset tuntuivat kovasti pitävän, ja vaikka vanhukset asuivat verheällä alueella, sisätiloihin olisi sinnekin kaivannut vihreää lisää. Kun työn tuottavuudenkin tiedetään nousevan jos työpöydällä tököttää viherkasvi, niin silti tutkimustulosten vieminen käytäntöön terveydenhoitoalalla ja työpaikoilla on niin harvinaista. No, toivon että siinä vaiheessa, kun itsellä pysyy enää kävelykeppi kädessä, joku tuo minulle sängyn laidalle haisteltavaksi ja kosketeltavaksi kukkivia kasveja :)
VastaaPoistaKiitos tuosta vinkistä! Aihe on omastakin mielestä tosi mielenkiintoinen. Ja mitä enemmän asiaan perehtyy, sitä vakuuttuneemmaksi viherkasvillisuuden terveysvaikutuksista tulee.
Poista