Talveentuminen

Muutamat viime viikot on tullut liidettyä varsin vauhdikasta arkea. Automatkoilla huomio on kiinnittynyt syksyn kauniisiin ruskaväreihin. Erityisesti punaisen sävyissä leimuavat puut ovat mielestäni todella kauniita väripilkkuja maisemassa. Esimerkiksi korkeat ruskavaahterat erottaa jo kauas kaupunkimiljöössä ja ne tuovat kaivattua lisäväriä kellastuvaan maisemaan. Ja maahan pudonneet vaahteran lehdet, niissä jos jossain on syksyn tunnelmaa.

Kotipihan rusokirsikka loistaa upean punaisena.

Kasvien valmistautuminen talveen on jo selvästi edennyt pitkälle. Piti oikein kaivaa oppikirja hyppysiin kirjahyllystä ja lueskella kasvien talveen valmistautumisesta. Pohdin nimittäin, että vaikuttaako tämä pitkään jatkunut suhteellisen lämmin sää kasvien talveentumiseen. Kasviopin kirjasta (Kasvioppi Siemenestä satoon, 2008) vastauksia ei tarvinnut kauaa hakea, sillä siinä talveen valmistautumisesta on kerrottu hyvinkin tarkasti. Ensinnäkin talveentumiseen liittyviä muutoksia ovat kasvun hidastuminen, versojen puutuminen, talvisilmujen valmistuminen, ravintoaineiden varastointi, yksivuotisten kasvinosien kuoleminen, lepotilaan siirtyminen ja kylmään karaistuminen. 

Kirjan mukaan talveeentumiskehityksen sysää liikkeelle ennen kaikkea pitenevät yöt. Yön pituus ennakoi vuodenaikojen vaihtumista luotettavammin kuin säistä riippuvat lämpö- ja kosteusolot. Kasvin perimä taas vaikuttaa siihen, minkä pituinen yö käynnistää talveentumisen. Tästä hyvänä esimerkkinä on, että utsjokelainen koivu päättää kasvunsa jo kun kesäyö pitenee nelituntiseksi, kun taas eteläsuomalaiset koivut alkavat talveentua pimeän kestäessä 8-10 tuntia. Tästä syystä kannattaa istutuksissa käyttää kasveja, jotka ovat kyseisen paikan kasvuoloihin ajan saatossa tottuneet. 

Yön pituuden lisäksi talveentumisen käynnistymiseen vaikuttaa lämpösumman kertyminen tai kasvin sisäsyntyinen kehitysrytmi, eli biologinen kello. Biologinen kello vaikuttaa mm. omenapuiden talveentumiseen. Jos omenapuita kasvatetaan tasaisen lämpimässä ja pitkän päivän oloissa, päättävät puut vakioiduista oloista huolimatta vähitellen kasvunsa. 

Vesi- ja ravintotilanne vaikuttavat myös omalta osaltaan talveen valmistautumiseen. "Esimerkiksi elokuinen kuivuus voi johtaa kasvun pysähtymiseen, ja jos kuivaa loppukesää seuraa runsassateinen syyskuu, saattaa kasvu alkaa uudelleen ja puiden talveen valmistautuminen viivästyä." No, tätä ongelmaa ei toivon mukaan tänä syksynä pääse käymään, nyt alkaa syyskuu olemaan jo niin pitkällä. Kuivaa on kyllä viime viikot ollut. 

Lamoherukka värittyy aikaisin syksyllä ruskaan.

Liiallinen ravinteiden saaminen voi vastaavasti viivästyttää kasvun pysähtymistä niin paljon, että talveentumiselle ei jää riittävästi aikaa. Tästä syystä kasveille ei suositella typpilannoitusta enään loppukesästä, vaan erityisesti syyskäyttöön tarkoitettua ns. PK-lannoitetta. Itselläni on syyslannoitteet jääneet kyllä tänä vuonna käyttämättä. Samoin syyssipulit odottavat siististi auton perässä maahan pääsyä. Ne vielä onneksi ehtii maahan kätkemään :)

Mukavan syksyistä viikkoa!

Sisäänkäynnin syysistutukset

Muutama päivä sitten satuin kauppareissulla kurvaamaan Plantagenin ohi ja päätin piipahtaa myymälässä ihastelemassa kukkavalikoimia. Yllätys yllätys, en tälläkään kertaa osannut lähteä kaupasta tyhjin käsin ulos :) Mopo lähti niin sanotusti käsistä ja innostuin ostamaan meidän sisäänkäynnin ruukkuihin uudet syyskukat. 

Istutusten kasveiksi valitsin syysastereita, nummikanervia (uusi tuttavuus minulle!) ja hopealankaa. Inspiraatio istutusten uusimiseen lähti oikeastaan tuosta hopealangasta, jossa samaan purkkiin on kylvetty myös lankaköynnöstä, kiertämään tuota hopealankaa. Mielestäni oikein hauska idea laittaa nämä samaan purkkiin kasvamaan! Istutukseen saa samalla kertaa mukavaa kontrastia, selkeää hopeaa yhdistettynä romanttisen viehkeään lankaan.

Lisäksi siirsin näihin sisäänkäyntiruukkuihin kesän aikana kasvattamani jänönhännät, jotka sopivat hyvin ruukkuihin ilmavuutta ja korkeutta antamaan.

Isojen ruukkujen nurkissa oli murattia jo ennestään kesäkukkien kanssa, niistä en raaskinut luopua, niin kivasti kun ne ovat kesällä kasvaneet. 

 Syysasterin kyljessä on istutettuna alennusmyynnistä aikaisemmin ostamani kiinankataja. Se sopi hyvin väriltään tähän kokonaisuuteen ja pääsi hyvään käyttöön :) 

Syysasterit kestävät hyvin myös hallaa, joten nämä istutukset koristavat talven tuloon saakka meidän sisäänkäyntiämme. Täytyypä vielä jostain kaivaa lyhtyjä tunnelmaa tuomaan, pimeneviin iltoihin.

Mukavaa (ja toivottavasti lämpöistä!) loppuviikkoa!

Tuulen viemää

Syyskuun alku, siis voiko jo olla?! Juurihan sitä oli vasta toukokuu ja pää täynnä ideoita ja ajatuksia, mitä kaikkea sitä kesän aikana pihassa tekisi. No onneksi monta juttuja on tullut tehtyä, mutta vielä on moni jäänyt to do-listalle roikkumaan.

Viime viikonlopuksi olin suunnitellut montaa pientä pihasiivoushommaa tehtäväksi, mutta kuinkas kävikään. Lauantaina puhalsi aivan mieletön puhuri, joka oli kaataa kumoon yhden jos toisenkin meidän pihapuun. Alkukesällä olin ottanut pois rispaantuneita puiden tukinaruja ja koko kesän on pitänyt ostaa lisää tervanarua ja uusia puiden tukinarut... No enpä ollut ostanut ja nyt puut olivat aivan tuulen viemänä. Erityisen pahasti tuuli käsitteli jo hyvään kokoon venynyttä sulkaharmaaleppäämme (Alnus incana f. laciniata), joka harmillisesti taipui aivan vinoon. Paniikkikiireessä junttasimme tukiseipäät uuteen sopivaan kulmaan ja etsimme edes jotakin narua, jolla puu saatiin tuettua. No sininen muovinaru ei todellakaan ole maailman kaunein, mutta pääasia oli saada leppä nopeasti tuettua. Nähtäväksi jää kuinka isoja juuristovaurioita puun osittainen irtoaminen maasta sai aikaiseksi ja jatkaako puu normaalisti kasvuaan. Ensi kesänä sen sitten näkee, toivotaan parasta!

Samalla kun siinä yritin pitää leppää pystyssä, niin huomasin rungosta kasvavan jyrkässä oksakulmassa muutamia paksuuntuneita runkovesoja. Tukemisen jälkeen hain vielä oksasakset ja poistin paksut runkovesat sekä pari isompaa alaoksaa. Loppukesä on hyvä leikkausajankohta monelle lehtipuulle. 

Lehtipuiden leikkaamisessa tärkeää on oikea leikkuutekniikka. Tärkein nyrkkisääntö on, että runkoon ei saa jäädä leikatusta oksasta tappia, vaan leikkaspinnan tulee kulkea ns. oksankauluksen kohdalta. Tällöin puulla on parhaat edellytykset muodostaa leikkauskohtaan uutta solukkoa, eli kallusta. 

Ehkäpä tulevana viikonloppuna ehtii taas jatkamaan pihahommia, jos vaikka saisi muutaman homman to do-listaltakin vedettyä yli. Mukavaa viikonloppua!