Kodin viherkasveja
Aikomuksenani oli kääriä hihat pääsiäisviikonloppuna ja aloittaa kotipihan kevätsiivoilut. Hommaa riittäisi perennapenkkien siivoamisessa, kasvihuoneen pesussa, kompostissa, kasvimaalla... jne. :) Tällä kertaa kävi toisin, kun osa lapsista tuli kipeäksi ja päivät menivätkin sairastupaa pitäessä. No onneksi nyt ollaan parannuttu ja ehtiihän niitä pihatöitä riittämiin tehdä myöhemminkin.
Sisätiloissa möllöttäessä tuli kiinnitettyä huomio sisäkasveihin ja laitankin muutamista kodin viherkasveista kuvia tänne blogiini.
Esimerkiksi vuosi sitten hankkimani pilea on kasvanut hienosti pituutta hyllykön päällä!
Alakuvassa pilea on juuri kotiin hankittuna ja tinauurnaan istutettuna. Tämä pilea on osoittautunut varsin helppohoitoiseksi kaunistukseksi. Kastelen silloin tällöin pienellä vesimäärällä. Lannoittanut en muuten ole tätä ollenkaan. Mieto lannoitus saattaisi olla paikallaan.
Tästä pileasta otin kokeeksi muutaman latvaverson, jos tämä vaikka alkaisi kehittämään juuria ja saisin uuden pilean kasvatettavakseni.
Keväällä 2015 kylvin muutaman sitruunan siemenen multaan ja jäin odottamaan alkavatko ne itämään. Itäminen otti aikansa, melkein pari kuukautta, mutta kyllä ne vihdoin itivät ja alkoivat kasvamaan. Ensimmäisen talvensa ne viettivät varaston ikkunalla, (koska ajattelin kuivan sisäilman olevan näille turmioksi) mutta siellä ne tuntuivat kituvan. Viime keväänä nostin ne sisälle ja onnekseni ne virkosivat. Tältä nämä sitrukset näyttivät vuosi takaperin ja ovat siitä lähtien olleet vallan sisätiloissa.
Kuluneen talven sitruunat viettivät pohjoisenpuoleisella ikkunalla keittiössä. Siinä ne ovat tuntuneet viihtyneen ja nyt toinen näistä on jo kasvanut oikein mukavan kokoiseksi. Tässä ruukussa on itse asiassa kolme sitruunan versoa, en ole uskaltanut näitä kaveruksia enään toisistaan erottaa, jotteivat ota nokkiinsa. Tykkään kovasti tämän sitruunan olemuksesta. Ja näiden lehdistä irtoaa ihanan raikas sitruunan tuoksu kun niitä pyyhkäisee!
Laitoin helmikuussa uudestaan sitruunan siemeniä multaan, näiden kasvatus kun on ollut sen verran mieluisaa puuhaa. Viikko sitten mullasta alkoi työntyä pientä vihreää kasvua. Toivottavasti saan siis ikkunalaudalle piakkoin pari uutta sitruunaa vanhojen kaveriksi.
Mukavaa alkanutta arkea!