Ohhoh, miten tämä joulukuu koitti näin äkkiä. Jouluaattoon on kolme viikkoa, sehän on siis aivan nurkilla jo se! Ei sillä, en viitsi turhia stressejä ottaa joulujärjestelyistä, tehdään se mikä ehditään ja mikä on mukavaa tehdä.
Lasten kanssa innnostuttiin askartelemaan meille pieni tonttuovi. Materiaaliksi löytyi puisia jäätelötikkuja. Liimasimme tikut kuumaliimalla yhteen ja liiman kuivuttua maalasimme tontun oven ja tikkaat mustalla maalilla. Simppelin mallin viimeistely tehtiin laittamalla oveen dymolla nimikyltti. Ovi kiinnitettiin seinään kaksipuoleisella teipillä ja ovivahdiksi pääsi pieni kauris.
Lapset ovat tykänneet tästä tonttuovi-ideasta kovasti, joten taidamme jatkaa tämän sommittelua kunhan rekvisiittaa löytyy lisää :)
Lintulaudalla on ollut tällä viikolla säpinää, on ollut mukava seurata pikkulintujen vierailuja. Näistä punatulkuista tulee vieläpä ihanan jouluinen fiilis! Nämä kaverit ovat viihtyneet sekä lintulaudan herkkujen äärellä että myös pihamme mongolianvaahterassa, niiden siemenurpuja syöden.
Rauhallista viikonloppua kaikille!
Ihana tonttuovi, blogeista on ollutkin hauskaa katsella erilaisia versioita. Upeat kuvat punatulkuista.
VastaaPoistaMukavaa joulun odotusta!
Suloisen tonttuoven teitte :) Ihania punatulkkuja! Mukavaa vkl.a <3
VastaaPoista