Kalenterissa ollaan hypätty marraskuun puolenvälin yli ja valoisa aika päivästä sen kuin vähenee. Pohjoisimmassa Lapissa alkaa kaamoskin lähipäivinä. Täällä "Etelässä" ei sentään aurinko kokonaan katoa horisonttiin, hyvässä lykyssä sitä voi pilvien lomasta jopa vähän pilkahdellakin.
Eilen satanut kevyt lumipeite tuo ihanasti kirkkautta muutoin pimeneviin päivään.
Kevyen lumen suojissa puutarhan kasvien on hyvä uinua. Kääpiövuorimäntyjen neulasten välit ovat kauhoneet lunta suojakseen.
Marjakuusi on minun mieleeni, yksi suosikkikasveistani puutarhassa. Tämä tuo myös mieluisaa joulunajan tunnelmaa!
Ainavihantien alppiruusujen paksut lehdet ovat peittyneet lumeen.
Lumipalloheiden kuivuneet kukintopallot näyttävät ihanan koristeellisilta talvisessa pihassa. Kasvin nimi sopiikin hyvin tähän vuodenaikaan :)
Kaunopunahatut sojottavat sinnikkäästi lumikuorrutteisina.
Palmusaran kasvusto on painunut maata myöden. Lumen alta pilkottavat lehdet tuovat eksoottista fiilistä puuteroituun maisemaan.
Pienikin voi olla kaunista. Kangasajuruoho on sitkeä kasvi eikä talvesta säikähdä. Se odottaa kärsivällisesti ensi kevättä, vähän kuten me puutarhaihmisetkin.
Lämpöisiä ajatuksia loppuviikkoon!
Kauniita lumikuvia!
VastaaPoistaKiitos paljon Mari!
PoistaOnpa puuterilumi kuvattu herkästi - itse juuri yritin samaa, mutta enpä tiedä ...
VastaaPoistaKiitos paljon ja tsemppiä kuvausyrityksiin! Tosin sää pyörähti (taas!) plussan puolelle, eikä lumesta ole kuin rippeet jäljellä.... Uutta lunta odotellessa siis :D
VastaaPoista