maanantai 6. huhtikuuta 2015

Taikinamarjaa


Ensimmäisessä jutussani suunnittelin ruukkuryhmää, johon tulee taustakasviksi taikinamarjapensas (Ribes alpinum). Soitin tutulle taimistolle ja kysyin löytyykö heiltä taikinamarjan piiskataimia. No löytyihän sieltä! Hakumatkalla mietin, että piiskataimet ovat todennäköisesti pieniä poloisia risuja ja niitä täytyisi laittaa useampi isoon ruukkuun, jotta pensas alkaisi nopeasta näyttämäänkin joltain. Mitä vielä, 'piiskataimet' olivat jo kunnolla haarautuneita ja suht pulskassa kunnossa! Mukaan tuli kymmenen kappaleen nippu taimia. Sitten ei muuta kuin ruukkuilemaan!

Ruukkuja onneksi ei tarvinnut lähteä hankkimaan, niitä oli jo pino kotona odottamassa. Vaikka ruukut aika reiluja ovatkin, niin päätin laittaa yhteen ruukkuun vain kaksi piiskataimea. Yksikin olisi ehkä riittänyt, mutta sitten niitä olisi jäänyt yli. Joten sinne vain pareittain!
 



Jokaisen ruukun pohjalle tein ensin salaojituksen kuorikatteesta. Sen päälle asettelin sanomalehteä jakamaan kuorikkeen mullasta. Sitten ruukut melko täyteen multaa. Ennen piiskataimien asettelua leikkasin juuria vähän lyhyemmiksi, jotta sain ne paremmin asettumaan multatilaan. Lopuksi kunnon tiivistäminen, oksien lyhentäminen ja kastelu!




Taikinamarja puhkeaa lehteen aikaisin keväällä. Saapi nähdä miten nämä yksilöt kotiutuvat ja alkavat vihertämään. Ja nyt kun näitä ruukkuja tulikin viisi, niin asettelin ne ainakin aluksi omaan rivistöönsä. Tarkoituksena olisi jatkossa kasvattaa näitä säännöllisellä leikkaamisella pallonmuotoisiksi. Tänä tulevana kesänä niille riittänee kuitenkin vain yksi leikkauskerta. Mielenkiintoista nähdä millaiselta pensas parin vuoden kuluttua näyttää!

p.s Pensaan lajike on 'Schmidt', joka ei taimiston mukaan kehitä marjoja.


 

2 kommenttia:

  1. Mukavaa löytää aivan uusi blogi ja vieläpä kivanoloiset jutut. Tuo taikinamarja on kyllä niin kiehtova, että menee meilläkin hankintalistalle =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että jutusta sai inspiraatiota omiin kokeiluihin! :)

      Poista