LIEBSTER AWARDS -haaste
Nappasin Jaanin Täysin pihalla -blogista Liester Awards -haasteen. Tällä kertaa haasteella tehdään tunnetuksi blogeja, joilla on alle tuhat lukijaa. Ensin vastataan haastajan keksimiin 11 kysymykseen, sitten keksitään 11 uutta kysymystä ja haastetaan (5-) 11 uutta bloggaajaa mukaan. Tässä vastauksiani.
Puutarhamme on vielä uusi, se on saanut alkunsa v. 2012 talomme rakennuttua. Olen innokkaasti toteuttanut pihan täydeltä kasviryhmiä ja odotan kovasti etenkin puiden varttumista. Ei auta kuin kärsivällisesti odottaa!
2. Minkälainen on unelmiesi puutarha?
Unelmien puutarhasta löytyy koko perheelle tekemistä. Itse toivon puutarhalta vaihtelevia näkymiä, pieniä yksityiskohtia, johonkin väriloistoa ja johonkin rauhallista värimaailmaa.
3. Mistä hankit puutarhasi kasvit? Netistä, taimistoilta, myymälöistä, ulkomailta?
Sieltä sun täältä! Usein taimistoilta.
4. Mikä on puutarhasi mieleisin osa?
Kasvihuone :)
5. Pidätkö enemmän puutarhan aurinkoisista vai varjoisista osista?
Kesäihmisenä aurinkoisista osista.
6. Kuuluvatko sammaleet puutarhaasi?
Kyllä kuuluu! Pohjoispuolelle levinnyt ja siellä saa olla rauhassa.
7. Käytkö puutarhamatkoilla?
Toivon mukaan tänä kesänä ehtisi!
8. Tekisitkö jotain toisin puutarhassasi, jos aikaa olisi mahdollista kääntää taaksepäin?
Jaa-a... Ainahan sitä jotain voisi muuttaa. Perennapenkkien kasvien paikkaa voisi muutella.
9. Mikä inspiroi eniten ahertamaan puutarhassa?
Kaunis kevätsää!
10. Mitä vihreä ympäristö, luonto ja/tai puutarha sinulle merkitsevät?
Rentoa vapaa-aikaa, mielen rauhaa ja puuhailua raittiissa ilmassa.
11. Mitä aiot tehdä puutarhassasi tulevien vuosien aikana? Onko tiedossa suurempia muutoksia tai kenties isommat juhlat, jonka puitteena puutarhasi toimii?
Tänä kesänä koristelen terassit vehreiksi ruukkuistutuksilla!
Haasteen heitän eteenpäin seuraaville:
Kysymykset
1. Miten kuvailisit omaa puutarhatyyliäsi?
2. Puutarhasi lempipaikka?
3. Puutarhasi ongelmakohta?
4. Mitä luonto / puutarha sinulle merkitsee?
5. Puutarhakirja, josta erityisesti pidät?
6. Millä kasvuvyöhykkeellä puutarhasi sijaitsee?
7. Harrastatko kasvierikoisuuksia?
8. Viljeletkö hyötykasveja?
9. Mitkä ovat puutarhasi lempikasveja (3kpl)?
10. Minkä kasvin hankkisit puutarhaasi seuraavaksi?
11. Suunnitteletko puutarhamatkaa tulevalle kesälle?
11. Suunnitteletko puutarhamatkaa tulevalle kesälle?
Kivoja vastauksia. Nämä haasteet ovat mukavia. Kivan näköinen blogi sinulla on. Tervetuloa myös vastavierailulle: http://pihakuiskaajanpuutarha.blogspot.fi/
VastaaPoistaMukavaa viikkoa sinulle!
Kiitos kutsusta, tulen mielelläni tutustumaan blogiisi. Mukavaa viikkoa myös sinulle!
PoistaKivat vastaukset. Kiitos haasteesta. Olen aika huono vastailemaan näihin, mutta pitänee yrittää... Kivaa viikkoa!
VastaaPoistaSamoin, mukavaa viikkoa! :)
VastaaPoistaKiitos haasteesta - vasta tänään sen bongasin! Minulla on vielä toinenkin kysymyspatteristo vastaamatta ja yritän vastailla molempiin pikapuoliin ;)
VastaaPoista