Syyskuun alku, siis voiko jo olla?! Juurihan sitä oli vasta toukokuu ja pää täynnä ideoita ja ajatuksia, mitä kaikkea sitä kesän aikana pihassa tekisi. No onneksi monta juttuja on tullut tehtyä, mutta vielä on moni jäänyt to do-listalle roikkumaan.
Viime viikonlopuksi olin suunnitellut montaa pientä pihasiivoushommaa tehtäväksi, mutta kuinkas kävikään. Lauantaina puhalsi aivan mieletön puhuri, joka oli kaataa kumoon yhden jos toisenkin meidän pihapuun. Alkukesällä olin ottanut pois rispaantuneita puiden tukinaruja ja koko kesän on pitänyt ostaa lisää tervanarua ja uusia puiden tukinarut... No enpä ollut ostanut ja nyt puut olivat aivan tuulen viemänä. Erityisen pahasti tuuli käsitteli jo hyvään kokoon venynyttä sulkaharmaaleppäämme (Alnus incana f. laciniata), joka harmillisesti taipui aivan vinoon. Paniikkikiireessä junttasimme tukiseipäät uuteen sopivaan kulmaan ja etsimme edes jotakin narua, jolla puu saatiin tuettua. No sininen muovinaru ei todellakaan ole maailman kaunein, mutta pääasia oli saada leppä nopeasti tuettua. Nähtäväksi jää kuinka isoja juuristovaurioita puun osittainen irtoaminen maasta sai aikaiseksi ja jatkaako puu normaalisti kasvuaan. Ensi kesänä sen sitten näkee, toivotaan parasta!
Samalla kun siinä yritin pitää leppää pystyssä, niin huomasin rungosta kasvavan jyrkässä oksakulmassa muutamia paksuuntuneita runkovesoja. Tukemisen jälkeen hain vielä oksasakset ja poistin paksut runkovesat sekä pari isompaa alaoksaa. Loppukesä on hyvä leikkausajankohta monelle lehtipuulle.
Lehtipuiden leikkaamisessa tärkeää on oikea leikkuutekniikka. Tärkein nyrkkisääntö on, että runkoon ei saa jäädä leikatusta oksasta tappia, vaan leikkaspinnan tulee kulkea ns. oksankauluksen kohdalta. Tällöin puulla on parhaat edellytykset muodostaa leikkauskohtaan uutta solukkoa, eli kallusta.
Ehkäpä tulevana viikonloppuna ehtii taas jatkamaan pihahommia, jos vaikka saisi muutaman homman to do-listaltakin vedettyä yli. Mukavaa viikonloppua!
Juuri tänään ihastelin kyseistä leppää puistossa ja mietin mikähän se mahtaa olla. Kiitos tunnistuksesta. Toivotaan mukavia ilmoja!
VastaaPoista