perjantai 6. marraskuuta 2015

Irtiottoja

Viimeisen puolentoista viikkoa olen ahertanut kynät sauhuten erään taloyhtiöpihan kimpussa. Tänään piti tulla valmista ja valmista onneksi tuli. Olen todella nauttinut tästä luonnosteluvaiheesta, vaikka illat ovat välillä venyneetkin pitkiksi. Tuntuu, että omaan luonteeseen sopii myös tällainen tiukka rutistus. Tiiviisti kun asiaa työstää, niin hommaan pääsee sisään, ajantaju katoaa ja yhtäkkiä sitä huomaa olevansa flow'ssa. Aivan mahtavaa! Miten onnellinen sitä voikaan olla kun saa tehdä asioita, joista nauttii.


Lopputuloksen arviointi jääköön asiakkaalle. Nyt pakkaan kynät ja laitan kamat kasaan hyvillä mielin. Luvassa on nimittäin irtiotto arjesta ilman kiireisiä aamuja, ilman arjen aikatauluja. Sen sijaan aikaa perheen kanssa, uusia paikkoja koettavana ja ikimuistoisia maisemia nähtävänä. Kamera kaulaan ja roimasti seikkailumieltä mukaan, Amerikka kutsuu!
 

 

 

 

 

 

  

2 kommenttia:

  1. Rentoa ja mielenkiintoista matkaa rapakon tuolle puolen! Matkakuvia odotellessa...

    VastaaPoista
  2. Ihanan näköinen rutistus sulla on siellä on meneillään. Olisi niin kiva löytää joku yhteinen proggis. Vuosi on tuonut sellaisia työtilaisuuksia, että en olisi kyllä uskaltanut edes unelmoida Opiston luokassa ahertaessa. Hyvin pyyhkii sullakin :)

    Ihanaa reissua! Nauti!

    VastaaPoista